Hello, this is a call for Robert

aka. vastaus Pekkalan likan kutsuhuutoon.
Tai no, kutsuhuutoon ja huutoon, mutta kyllä, olen Jaana ja yhä Amerikan pohjoisemmalla mannerlaatalla.

Dells on siis jo kaukana olevaa todellisuutta, samoin Chicagon hämyiset pilvenpiirtäjät ja nyt olen New York Cityssä. Ja takana on... mielenkiintoinen viikko ja vähän päälle. Toisin kuin Pekkalan likka, ei mennyt ihan loman kannalta jenkkien yleisiä bussi/junavuoroja käyttäminen, mutta seikkailu sekin. Mutta siis, mistäpä aloittaisi. No varmaan siitä, että heti reissun alkuun opastin itseni ja Hennan väärään asemaan ja täten myöhästyimme bussista. Hups? Oliko tämä merkki, varmasti.

No mitäpä pienestä, free wifi oli pelastus kun myöhäisempää bussia odoteltiin ja suunnattiin Indianapolisiin. Minullahan oli suunnitelmissa käydä tapaamassa erästä jenkkituttavaani mutta ei mennyt suunnitelmat ihan kuin Strömsössä. Joten hengailtiin Indy-cityssä pari päivää, pyöräiltiin 14 kilsaa Cultural Traililla ja yritettiin karistaa paikallista viinakaupan myyjää pois rinkoista. Olisi niin kovasti tahtonut mukaan reissuun.

 Maisemia bussista kun päristeltiin lähemmäs Indy-cityä, ja pyöräilykuvia tyylillä "katso, ajan ilman käsiä ja otan valokuvia wheeee!"

Kuten näkyy Indyssä ei ollut juurikaan pilvenpiirtäjiä joten oli hituisen erilaista kuin Chicagossa. Ja mihinkäs me sitten Indystä, ah, aivan, Charlottesvilleen, joka nyt oli henkilökohtainen intressikohde, jonka jälkiviisaana olisin voinut jättää välistä. Yöjunalla siis sinne, ja vaikka en VR:n yöjunia ole päässyt kokeilemaan, niin vertailukohtaa ei ole mutta hmm joo, oli kylmä, oli valot ja paskaa ruokaa mut maisemat oli komeet.

Vähän erilaista kuin tuulivoimajuttujen keskellä siis. Charlottesville oli siis pikkuinen historiallisesti epic kohde ja pla pla pla käytiin torilla, jossa oli myyty orjia. Ja jotain sisällissodasta pla pla. Let's move on. Ps. olen yhä katkera kun en päässyt käymään Tomppa Jeffersonin kotiplantaasilla. BC

Charlottesvillen pölyt karistettuamme päädyimme Washington DC:n ja 100 Fahrenheitin helteeseen. Nice. No, ilmaiset museot oli kivoja ja viileitä, samoin raahasin Hennan ihastelemaan tylsistymään National Archiveen, jossa siis kyyläsin Declaration of Independenceä ja Bill of Rights sekä Constitutioni ja pla pla. Joo, historian opiskelija täällä terve.  Käytiin myös hostellin järjestämällä iltaisella Memorial kierroksella, ja olihan ne muistomerkit ihan fiinejä pimeellä. Ja Korean sodan muistomerkki oli varsin spoogy.

 Niin siis satuttiin DC:n 9/11:ninä, joten kaikissa paikoissa liput oli puolitangossa. Mitään suurempia muisteluita ei kaupungissa kuitenkaan ollut, kuulemma Syyrialla politikointi veti ainakin DC:ssä huomion pois 9/11:stä.

Korean sodan muistomerkki tunnelmia viimeisenä.
Ja sitten DC:stä bussialla New York Cityyn, jossa siis yhäkin ollaan ja vielä pari päivää ja sitten takaisin Dellssiin. Eikun Suomeen, mitä oikein lipsauttelen. Pitääpä kai jotain New Yorkistakin sanoa: kuka helvetti oli sitä mieltä, että täällä on helppo suunnistaa? No, päästiin hostellin osalta vihdoin hoodeille, missä ei ole vain mustia ja me, nyt on aasialaisia ja me. Ne on paljon pienempiä eikä niin uhkaavia. En ole siis rasisti mutta....

Mutta siis joo jaa, mitäpä tästä reissusta on jäänyt käteen? Washington DC oli juuri sitä mitä ajattelin, Indy oli jotenkin... pysähtynyt mutta tyyni, ja kaikki tietää, että jos pystyisin menemään takaisin menneisyyteen, pyyhkisin Charlottesvillen pois matkasuunnitelmistani. Vaikka kaikki ei ookaan mennyt ihan niin kuin piti, ja vaikka en ole osannut ottaa tätä loman kannalta, ja vaikka... no, hmm, miten sanoisin asian, etten kuulostaisi ihan hirveästi siltä, että vituttaa koko reissu koska ei oikeasti edes vituta, vähän vaan (DC ehkä pelasti). Ensi kerralla olen fiksumpi.

PS. Saan yhä naisrobottiäänellisiä soittopyyntöjä Roopelle. Ja ignooratkaa vaan ne kirjoitusvirheet, en osaa enää suomea.

Huomenna taas NYC tutkimaan.
Adios!

Greetings from California!

Hola From Los Angeles! (täällä puhutaan joka paikassa Espanjaa...)

Maailman surkein blogin pitäjä ilmottautuu! Kertaakaan en oo tänne kirjottanu, koska joku (Emma) on sen aina tehnyt puolestani, mutta nyt ei se auta enää, ku muu Harbor Pointin väki on suuntautunu jo kotia ja mää oon enää jäljellä! Tai kai se Jaanaki jossai vielä huitelee?  Noh, mä olen siis Riikka, mutta kuitenkin minut on ilmeisesti täällä opittu tuntemaan useilla erilaisilla lempinimillä kuten Elisabeth, Pekkalan muija/likka tms..

Kauheen painostuksen alaisena olen nyt viimein tullut kertomaan tähän astisesta reissustani.  Mimmien kanssa vietettiin siis pari päivää tuolla Chicagossa, kunnes kaikki lähti sitten omiin suuntiinsa. Minun suunta nyt oli California, tarkemmin Los Angeles ja vielä tarkemmin Santa Monica.

Ne ketkä minut tuntee nii tietää kyllä, etten oikeen jaksa pienistä (tai isoista) stressata. No en stressannut tästä reissustakaan ja varasin lentoni plus muut noin viikkoa ennen tänne tuloa ja kuukauden matkan ajaksi minulla oli majoitus kahdeksaksi yöksi. Kaikki on kuitenki menny just hyvin, vaikka kauheesti ne tytöt minun matkaa manaskin..

Kertaakaan en oo myöskään eksyny, vaikka siitäki on vissii pistetty sitten joku veto pystyyn... Itse asiassa olen päässyt ihan turistioppaan rooliin ja milloin kellekkin opastanut reittiä. Oon myös päätelly, että oon varmaan suhteellisen helpon näköinen lähestyttävä näitten kaikkien koittomien pummien keskellä, koska ei yhtään päivää ole ollut, ettei joku olisi minua pyytänyt ottamaan valokuvia.. :D

Mun loma täällä on ollut lähinnä rentoutumiseen keskittymistä. Raskas kesä Nooalla ja hirvee juhlinta veti veronsa ainakin minusta, ja oon ollut kovin tyytyväinen, kun on saanut hetken viettää aikaa ihan rauhassa. Santa Monican alue ja Venice Beach ovat kyllä olleet aivan huikeita siihen tarkoitukseen ja rusketuskin on nyt kohillaan!  Totta kai oon käyny tsiigailemassa Hollywoodin yms, mutta täytyy kyllä sanoa, että aika huono maku jäi. Kaikki glamour oli kyllä kaukana kaikkien katukojujen keskellä mitä Walk of Famekin oli täynnä… Mutta käyty siis on ja Hollywood- kyltti on nähty!

Huomenna meikän matka jatkuu San Franciscoon ja sieltä lähdetään Juniorin kanssa tuplaamaan tai jopa triplaamaan huima omaisuutemme Las Vegasiin! Lupaan kertoa siitä reissusta sitten täällä jotain, mutta eikö se niin mene että what happens in Vegas stays in Vegas…

ps. Antakaa anteeksi kaikki kirjoitusvirheet ja kuviakin olisin halunnut lisätä, mutta kun tämä hostellin netti ei oikein nyt halua sitä tehä. Maybe next time. Adios!

There's nothing you can't do - now you're in New York... Ja sinisiä staminanappeja saa lähikiskasta.

Kesä Dellsissä on nyt sitten virallisesti ohi.

Sunnuntaina oli viimeinen työpäivä Noah's arkissa. American Largest Waterpark -tittelin lisäksi löytyisi varmasti paljon sanottavaa kyseisestä mestasta, mutta ehkäpä aika kultaa muistot? Closing time ei kuitenkaan riittänyt, kun illalla juhlittiin vielä end of the year -partyjen merkeissä. Ohjelmassa oli dinner, palkintoja ja end of the year -video. Apt 3:sta mehevän palkinnon pokkasi ansaitusti Jaana, joka sai kevyet 300 dollarin arvoiset kuulokkeet.

Partyista siirryttiin luonnollisesti after partyihin - mihinkäs muualle kuin Harboriin - johon eksyi myös joku kyseenalainen (mutta ei sitä oikein haukkua voi, kun oli aika hyvä) DJ. Keittiön pöydällä se pyöritti levyjä ja jengiä oli kasassa ihan suhteellisen paljon. Toiveista huolimatta poliisit eivät saapuneet vierailulle, vaan jouduttiin bailaamaan random romaanikerjäläisten kanssa myöhääään... Höh.

Maanantaiaamu alkoi aikaisin, kun kahdeksan jälkeen alkoi pakkausurakka. Kyydin oli tarkoitus tulla 11:30am, mutta kummasti se oli jo tasalta pihassa. Siinä tuli yhtäkkiä akkoihin tehoa, kun kämppä oli vielä imuroimatta, kaapit tyhjentämättä ruuista ja roskapusseja oli lattiat piukassa. Valmiita oltiin kuitenkin 11:25 ja vielä ehdittiin heipata Cory ja Dakota, jotka saapuivat Harboriin TAAS läksiäisbileiden toivossa... Rankat jäähyväiset jätettiin rakkaalle "party centerille" ( https://www.facebook.com/pages/Harbor-Point/288539167952412 ), itkettiin pari kyyneltä ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja.

Aika väsynyttä porukkaa oli matkalla Lake Deltonilta Chicagoon. Mutta kun Union Stationille saavuttiin niin kummasti oli energialatausta taas. Mia raukka oli niin kipeä, että painui suoraan petiin, mutta me muut lähdettiin DQ:n kautta ottamaan kaupunkia haltuun. Käytiin ensin taikapavulla ja todettiin, että joku on ollu kyllä viisas mies kun on keksinyt tehdä peilipavun ja pistää sen keskelle kaupunkia. Ja ihmiset oikeesti menee kattomaan sitä? Ja etenkin me, fiksut ihmisetkin? Pavulta lähdettiin tutkiskelemaan kaupungin katuja, istuttiin lintupuistossa ja lopulta eksyttiin kuppilaan jossa kaikki katsoivat vierestä kun Kasperi söi wingssejä.

Tiistaina käppäiltiin rantaa pitkin Navy Pierille, käveltiin kaupungilla ja käytiin sushilla. Ja illalla metsästettiin taas kuumeisesti kapakkaa, mutta päädyttiin lopulta kurjan sporttipaarin ja ylihintaisen rokkiloungen kautta hostellille nukkumaan.

Eilen oli kertakaikkiaan ylihyvä vapaapäivä. Lähdettiin aamupäivällä bussilla Lincoln Park Zoohon. Viihdyttiin siellä ehkä puolisen tuntia, kun todettiin, että picnic kuulostaisi huomattavasti paremmalta. Oltiin ihan oudossa kaupunginosassa ja Riikka Elisabeth googletteli Walgreensiä. Mutta matkalla Walgreensiin törmäsimme kauppaan joka sai kaikilta meiltä leuat lattiaan. Oli tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, tuoretta leipää - kaikki kuin kotona. Innostuttiin salaattipöydästä ihan totaalisesti ja ostettiin vielä vähän kaveriksi patonkia ja tuorejuustoa. Kaupasta ulos päästyä alettiin katsoa paperikassia ja siinähän luki "Treasure Island - Americas most European supermarket". Ihmekö tuo, että niin mielissään! Mentiin sitten Abrahamin kanssa evästämään puistoon, ja kyllä olikin herkkulounas!

Siinä sitten suurempia pohtimatta ruuan jälkeen kipaistiin tien varteen ja napattiin taksi. "Just drop us somewhere in Chinatown - we are on a holiday - we don't care!" Ja kohta oltiinkin Chinatownin kiinalaisyhteisön keskellä. Käytiin jopa Chinatown Public Libraryssa (vessassa), jossa kovasti vartija tuli hyssyttelemään, en yhtään ymmärrä miksi... Siinä sitten alettiin ihmetellä, että millähän pääsis hostellille helpoiten ja kun oltiin menty tien yli, käännytty takaisin ja taas käännytty takaisin, löydettiin bussipysäkki ja ihmeen kaupalla päästiin ihan hostellin kulmalle. Hetki latausta hostellilla jonka jälkeen tytöt lähti katselemaan skydeckiä ja me lähdettiin Ulpun kanssa parantamaan maailmaa South Loop Clubille. Illalla ennen nukkumaanmenoa oltiin Mia Juniorin sekä Pekkalan muijan kanssa pulsujahdissa. Siinä oli illalle jännitystä! (Pulsuvihje osa 1: Mikäli tahdot että ihmiset antavat sinulle rahaa/olutta/sytytysvälineitä - ÄLÄ näytä niin uhkaavalta! Lempeät pulsut kunniaan.)

Tänä aamuna kello soi 6.00 ja 6.56 oltiin jo Sallan ja Mariannen kanssa sinisellä linjalla menossa lujaa kohti O'Harea. Muiden matkat jatkuivat eri suuntiin; Pekkala lähti kohti Losia, Jaana kohti Indianapolista ja Mia kohti kotia. Me sen sijaan nautittiin suolan- ja rasvantäyteinen aamupala kaikessa rauhassa O'Harella, käytiin vauhdit Bostonista ja seitsemältä illalla oltiin Penn Stationilla, New York Cityssa!

Vuokrasimme ehkä kuukausi takaperin Airbnb:ltä asunnon. Tähän päivään asti on jännittänyt minkälaiseen mörskään päädytään, mutta mitä ilmeisemmin kaikki kunnossa! Asunto sijaitsee Harlemissa. Tämäniltaisen tutkimusmatkan pohjalta voisin sanoa, että perusasiat on kunnossa: Nurkan takana Subway ja korttelin päässä vaate- ja kenkäkauppoja. Apollo -teatteri löytyy myös hyvin läheltä. Yhtään KFC:tä en ole vielä nähnyt, vaikka löydänkin Mariannen ja Sallan ihmisjoukosta lähinnä ihonvärin perusteella. Kotiasiat on siis kunnossa. Huomenna lähdetään tutkailemaan mitä muuta täällä Manhattanin hoodeilla olisi tarjottavana.

Kaikki meni tänään niin hyvin, että sitä on vaikea uskoa. Ehkä noi muutkin tsubut vois päivitellä menemisistään maailmalla, kun en enää osaa kertoa teille mitä Pekkalan Elisabeth toilailee. Pistetäänkö veto pystyyn, että se eksyy ainakin kerran oikein kunnolla johonkin?

"It's hotter outside than a twerking unicorn eating sriracha"

Food delivery -mestan mainos.

Vain elämää, ei sen enempää...

Nyt on aika kertoa teille taas, että mitä hittoa täälä oikein tapahtuu! Toivon vaan että joku kertois mullekin. Ei tätä ihmismieli ymmärrä.

Viime viikonloppu meni kuin sumussa. Tuona kauniina sunnuntaina, kun viimeksi surupäissäni päivittelin, satoi vettä kuin esterin takaloosterista. Parasta siinä oli se että pääsin parin tunnin jälkeen kotiin krapulakavereiden seuraksi. Täälä me maattiin sykkyrällä kaikki soffilla ja lattioilla ja Kumman kaata kului 10 jakson verran.

Kyllähän se sitten piristikin! Illan päälle lähdettiin Riikan ja kuumien deittiemme kanssa kohti Chulavistaa ja lifeguard dinneriä. Luonnollisesti meidän deitit hylkäs meidät parkkipaikan reunalle ja siinä istuskellessamme saatiin tarjous josta oli todella vaikea kieltäytyä - karkaavalla hiusrajalla varustettu mies tarjosi 150 dollaria per naama ja antoi huoneen numeron, mikäli deitit eivät enää palaisikaan. Sääli sinällään että ilmestyivät sitten kuitenkin paikalle. Höh.

Sitten on sumeaa. En osaa yhtään sanoa mitä tapahtui alkuviikosta (olin varmaan töissä ja makasin loput ajasta sohvalla? Käytiin muistaakseni vihdoin ja viimein siellä keilaamassakin!), mutta keskiviikkona meillä oli bileet! Illan kulku:

Mia: "Tänne tuli taas kaks autollista ihan outoa porukkaa. Yritin häätää niitä pois mutta ei ne suostunu lähteä."
Emma: "PITÄÄKÖ MENNÄ HUUTAMAAN?"
Salla: "MENNÄÄNKÖ HUUTAMAAN?"
Riikka: "NY MENNÄÄN."

Sillat on nyt poltettu ja loppuviikosta ei sitten enää kaikkien kanssa moikkailtukaan yhtä iloisesti kuin ennen.

Torstaina käytiin tutustumassa sirkukseen. Baraboon sirkusmuseossa päästiin omaan elementtiimme ja heti porteilla punainen nenä sai vielä yhden lisäkoon. Eipä siinä muuta kerrottavaa. Oltiin kuin kotonamme. Käytiin syömässä keskustassa ja sitten Mian kanssa vähän vedettiin päikkyjä Sallan olkapäitä vasten silmänkääntötemppujen ohessa. Jälkkärit nautittiin juustokakkutaivaassa ja kaikki sai välittömän diapeteksen.

Lauantaina tytöt lähti paariin, Pekkalan muija jäi himantsaan ja me lähdettiin Jaanan, Audreyn ja Rachelin kanssa downtowniin keilaradalle. Viereisellä radalla pelasi kaksi kuumaa kollia ja toinen niistä sitten kyseli meikältä vähän suomalaisesta musiikista. Vähän että mikä on niinku suosittu bändi tai artisti Suomessa. Enhän minä siihen mitään osannu sanoa, kun hevimies kysyy, että kun jenkeillä on Britney Spears niin mikä meillä sitten on. Veti hiljaseks.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meillä oli sirkus. Ensin tuli Mia ja Salla kotiin ja ehdin jo tuulettaa ettei tarvi nousta ihmettelemään mitään kummallisuuksia. Sitten tuli Marianne ja alkoi huutokuoro. Kuuntelin viitisen minuuttia, että miksi meidän olohuoneessa puhuu musta mies (ei mitään rasismia, ihan vaan kuulosti siltä). Nousin sitten toteamaan, että kyllä se oli mies, mutta valkea kuin lakana ja hänhän oli ihastuttava naapurimme - taksikuski. Ai niin, ja huomasin myös, että katossa on reikä. Ja siitä sataa. Riikkakin nousi minuutiksi ja nappasi kuvan katosta ja paineli pehkuihin. Siinä sitten koitin Mariannelle tolkuttaa, että ole hilijaa ja mene nukkumaan, kun se istui sankojen keskellä surkeilemassa.

Sunnuntaiaamuna kaikki olikin normaalia. Paitsi että katto tietysti näyttää vähän erilaiselta nykyään. Käytiin sitten vähän Sallan ja yläkerran neitokaisten kanssa vapaapäivän kunniaksi ajelemassa huvipurrella ja syömässä luksusateriat luksusravintolassa. Tai siis jos ei oteta tämmöstä Tukiainen värittää -versiota niin tarkalleenottaen käytiin tunnin jokilaiva-ajelulla ja Culver'sissa. Ruuan pääle paineltiin järvelle uimapatjoilla nauttimaan auringosta. Iltasella lähdettiin Turkkitoverin syntymäpäiville Diamondiin ja siellähän bileet kesti niin kauan, että tunnin jälkeen oltiin Audreyn huoneessa ukulelejammailemassa. Koska ei Pekkalan kanssa tunnettu tarvetta juoda leikkipuistossa, tultiin himaan ja pidettiin hyvin VIP-malliset Harbor -bileet.

Maanantain kunniaksi Salla oli onnistunut kännipäissään hajoittamaan pyöränsä (huom. joku oli pyöräni yön aikana rikkonut..), jätti avaimet lokeroonsa lukkojen taakse ja tiputteli seteileitä ympäri maailmaa. Onnistuipa Miakin illan päälle lukittautumaan huoneensa oven ulkopuolelle ilman avaimia. Minä sitten iltani ratoksi murtauduin MJ rikoskumppaninani Mian huoneeseen voiveitsen ja nametagin avulla. Yritin kovasti myös korjata Sallan pyörää, mutta assistenttini ei ollut riittävän motivoitunut, joten epäonnistuin kurjasti. Kysyin Dougiltakin, josko autoa pitäisi vähän rassata, mutta sille ei sitten enää alettukaan.


PEEÄS: Purhon penikka jätti kaks viikkoa sitten viinirypäleet MEIKÄN kuivakaappihyllylle. Sielä ne oli rypäleet melko nestemäisessä olomuodossa, kun tänään nakkasin roskiin. Nyt on taas kärpäsarmeija siinnyt sieltä meidän keittiö-olohuonekompleksiin. HYVÄ HOMMA, niinku Riikka Elisabet sanois.

Sunnuntaiaamun tunnelmia

Ensin herään yöllä siihen kun tytöt tulee baarista. Sitten herään aamulla seitsemältä (huom tuntia ennen kuin pitäisi herätä) käymään läpi baari-illan tapahtumia. Sitten kun olen itse lähdössä töihin niin kaikki (paitsi ahkera Riikka Elisabet joka on töissä) nukkuu. Mikä kohta tässä oli teidän mielestä reilua? :(

Voisin lisätä vielä jotain, mutta koska en viitsi, niin lähden vaan sinne töihin. FML.

Salla ja minä käytiin kaks päivää sitten hakemassa tuliaisia Tangerin Outleteilta. Salla oli hekumoissaan vihreäkeltaisita lippiksistä, joissa luki Green Bay Packers. Minä sitten fiksuna tyttön viimein kysyin sen kysymyksen, joka mun päässä oli koko kesän pyörinyt. Mikä toi Green Bay Packers on?... Salla nauro mulle... 

Kaks päivää myöhemmin lähdettiinkin sitten katsomaan sitä amerikkalaista foooootballia sitten oikein isolle stadiumille. Ja siis oikeasti ISOLLE! Vieläki on monttu auki ku miettii. Hartwall Areenalle mahtuu 13 000 immeistä, mutta tuonneppas meneekin 70 000. Jenkeissä kaikki on isompaa. Ja täytyy myöntää, että omalta osalta pelin seuraaminen oli pelaajien muhkeiden ja lihaksikkaiden takalistojen seuraamista. Onneksi seurassamme oli edes yksi mieshenkilö, joka yritti sivistää meitä myös pelin säännöillä. Pääasiassa mun mielikuva on kuitenkin se, että kaks sekunttia tapahtuu jotain ja muu aika seistään vaan kentällä? Mutta en silti sano etteikö olis ollut aivan huikeeta.

Pelin jälkeen ilta vielä huipentui siihen kun pysähdyttiin ihastelemaan taivasta. Niitä hetkiä ja näitä päiviä kun voi ainoastaan olla onnellinen!!

Niin joo ja kaiken huipuksi kotiin päästyä Sallan huoneen oven edessä oli lähes kaikki kamat mitä meidän keittiöstä ja olohuoneesta löytyy. Ihmeteltiin siinä, kun siirreltiin kamoja tyttöjen ovien eteen, että miksi ihmeessä ei mun huoneelle oo tapahtunut mitään. No.. Siellä oli mulle jälleen uus kämppis. Mun työkamoista, tähti-ilmapallosta, balleriinoista ja Niklaksen capistä oli tehty erittäis hemaiseva kämppis mulle.